Kesäleirit ovat aina odotettua aikaa. Odotan innolla hauskanpitoa, opetuksia, vuorovaikutuksia ja mikä tärkeintä, kun tiedän, että näiden hetkien kautta Jumala kylvää opettajien, ohjaajien ja muiden vapaaehtoisten kautta ikuisuuden siemeniä nuorten sydämiin. Yritämme suunnitella joka vuosi leirille yhden ryhmäyttämisleikin, jonka tarkoitus on saada nuoret työskentelemään yhdessä hieman pidempään kuin monien muiden ryhmäyttämisleikkiemme kohdalla. Se auttaa heitä rakentamaan enemmän tuttavuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ajatuksena on, ettei kukaan lähde leiriltä kokien jääneensä yksin eikä tulleensa kohdatuksi. Kesäleirillä 2022 leiriteeman (Vapaus) yhteydessä pääryhmäyttämispelinä oli ”vankilapako”. Tämä on kuin ulkona pelattava “pakohuone”.

Tässä pelisarjassa vangittujen nuorten piti ratkaista toimintaa 14:lla peliasemalla päästäkseen ”vapauden maahan”. Käytimme koko leirintäalueen ja käytettävissämme olevat resurssit luodaksemme leiriläisille jännittävän kokemuksen. Ennen pelin alkua annoin jokaiselle leiriläiselle roskapussin, johon heidän piti kerätä minulle “likaa”(hiekkaa, kiviä, puita, mitä tahansa). Jokainen sai päättää, kuinka paljon hän keräsi. Koska en kertonut heille sen tarkoitusta, jokainen keräsi, mitä piti hyvänä. Toisilla oli hyvin painavia ja toisilla kevyempiä pusseja. Kun peli alkoi, paljastin heille, että nuo kerätyt liat olivat kaikki heidän rikoksiaan, jonka takia he ovat vangittuina. Heidän piti siis kantaa näitä kuormia mukanaan koko matkan ajan, kunnes he saavuttivat toimintapisteen (ristin juuren), jossa he saattoivat päästä niistä eroon. Sillä hetkellä kuulin osan mutisevan “voi ei, en tiennyt, keräsin niin paljon. Se on painava”. No kiva, etten ollut heille kerännyt, niin tässä oli reilu peli 🙂. 

Kun seurasin joukkueiden käyvän läpi toimintapisteitä, tein joitain havaintoja, jotka kannattaa jakaa. Huomasin näiden nuorten kohdalla epämukavuuden kokemista, kun he kukin kantoivat taakkojaan. Jotkut halusivat päästä eroon taakastaan, mutta koska he eivät olleet saavuttaneet määrättyä kohtaa, heidän täytyi silti kantaa sitä vastahakoisuudesta huolimatta. Näin heidän turhautumisensa joillakin toimintapisteillä, kun tehtävä vaikutti haastavalta eivätkä he päässeet läpi. Toisaalta huomasin myös onnen tunteen, kun he onnistuivat ja etenivät seuraavaan pisteeseen. Joissakin kohdissa heidän piti taistella ja voittaa roisto(t) jatkaakseen eteenpäin. Luovuttaminen merkitsi matkan loppua. Ei siis ollut tilaa luovuttamiselle. Pelin jälkeen kysyin heiltä heidän kokemuksistaan ja muistan selvästi erään teinin sanoneen minulle: ”Se oli mielenkiintoista, se on kuin elämä – haastavaa ja turhauttavaa joskus, mutta on myös hyviä aikoja, varsinkin kun saat onnistumisen kokemuksen”. Toinen sanoi, “yhdessä kohdassa halusin luopua, kun oli niin vaikeaa, mut kaverit tsemppasi”. 

Nuoret joutuvat elämän vankilaan jollain tavalla, joko omien valintojensa vuoksi tai muuten. He sotkeutuvat moniin asioihin, joiden seuraukset he tajuavat vasta myöhemmin. Heidän valintojensa seurauksista tulee valtava taakka, josta he haluavat päästä eroon, mutta eivät tiedä miten, milloin tai kuka auttaa. Valitettavasti joskus jopa sen jälkeenkin, kun he tulevat tietoisiksi, että he voivat laskea taakkansa ristin juurelle, jotkut silti kantavat näitä taakkoja mukanaan, kuten eräs nuori kantoi omaa pussiansa määrätyn toimintapisteen jälkeenkin. He siis kantavat mukanaan muunmuassa syyllisyyden, häpeän, pelon, ahdistuksen taakkoja. Uskon, että nuo yllä mainitut nuorten kokemukset pelien jälkeen ovat aitoja tunteita joskus nuorten elämässä. Silloin, kun he kokevat, ettei mikään onnistu. Toivottavasti heitä aina kantaa hyvä seura ja ennenkaikkea Jumalan voimallinen käsi. Olemme kaikki matkalla toivoen pääsevämme määränpäähämme, jossa Jumala toivottaa meidät tervetulleiksi ja antaa meille lepopaikan. Mutta sitä ennen joudumme suunnistamaan elämässämme täällä maan päällä kokien kaikenlaista turhautuneisuutta, kauhuja ja masennusta. Se on samaa, mitä nuoret kohtaavat. Tarvitsemme rukouksia ja luotettavien aikuisten ohjausta tukeaksemme heitä maailmamme sotkuisissa maastoissa; meidän tulee antaa heille toivoa tulevaisuuteen ja ennen kaikkea auttaa heitä löytämään iankaikkisen elämän. Se johtaa iankaikkiseen lepoon Jumalassa ja Hänen kanssaan – siinä maassa, jossa ei ole enää surua, kipua eikä kuolemaa.

Rukoillessani sitä, mitä meidän tulisi tehdä kirkkona nuorisotyön ”kolehtikuukauden” aikana, tunsin kuulleeni kaksi sanaa: ”yksi tunti” ja ”nuori”. Kun jatkoin rukoilemista kysyäkseni sen merkitystä, minut johdatettiin erääseen Raamatun kohtaan Matteuksen 26:40:ssä (Jeesus palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: ”Ettekö te edes yhtä hetkeä jaksaneet valvoa minun kanssani?”) . Sillä hetkellä tunsin Jumalan kertovan minulle nuorten heikkoudesta ja tarpeesta saada rukoustukea. Jos ne opetuslapset, jotka olivat kokeneet Jeesuksen niin läheltä, eivät voineet valvoa hänen kanssaan edes tuntiakaan lähestyvässä taistelussa, kuinka paljon ennemmin ne, jotka vielä ottavat pieniä askelia uskon vaelluksessaan tarvitsevat esirukouksiamme, puhumattakaan niistä, jotka ovat kaukana. Jumala kutsuu sinua ja minua taistelemaan heidän puolestaan polvillamme kuten Jeesus teki opetuslasten puolesta. Siksi kehotan sinua ja seurakuntaasi pitämään vähintään tunnin rukoushetken (tunti kuukaudessa / viikossa / päivässä sinulle sopivan ajan) nuorten puolesta. Voit tehdä tämän itseksesi, mutta myös osallistumalla yhteisiin rukouksiin seurakunnassasi ja “Rukoushuoneessa” Zoomissa. Tässä on rukousohjelma (suomeksi ja in English), jota voit hyödyntää rukoushetkessäsi. Jos sinulla on rukouspyyntö lapsesi, lapsenlapsesi, ystäväsi lapsen tms. puolesta, voit lähettää sen nimettömänä tämän linkin kautta.

Lopuksi, mikäli haluat tukea nuorisotyötä taloudellisesti, voit lähettää lahjoituksesi paikalliselle seurakunnallesi tai lahjoittaa suoraan:
Suomen Metodistikirkko
FI5520583800012859
Viestikenttä: “nuorisotyö”

Siunattua kevätkautta!
Adwoa Brewu
toimialajohtaja, nuorisotyö