Vuosikonferenssin ainoa aloite oli Turvallinen seurakunta -julkilausuma. Aloitteen alkuperä on Tampereen kristillisten seurakuntien yhteistyössä ja se perustuu pitkälti siellä laadittuun julkilausumaan. Tampereen seurakunnista julkilausuman on hyväksynyt muun muassa luterilainen, helluntailainen ja vapaakirkollinen seurakunta metodistien lisäksi. Julkilausuman tarkoituksena on kertoa seurakuntien ulkopuolella oleville, että haluamme olla turvallinen tila, jonne voi tulla kaikenlaisten ongelmien ja kysymysten kanssa. Samaan aikaan julkilausuma muistuttaa meitä seurakunnissa olevia, että teemme virheitä ja ylilyöntejä, minkä vuoksi satutamme toisia.

Turvallinen seurakunta -julkilausuma on yhdenmukainen kirkkomme kirkkojärjestyksen Sosiaalisten periaatteiden kanssa. Sosiaalisissa periaatteissä määritellään kirkkomme eettiset ohjeet ja suuntaviivat. Sosiaalisten periaatteiden mukaan haluamme palvella kaikenlaisia ihmisiä ja ymmärrämme jokaisen ihmisen olevan arvokas Jumalan luomus rodusta, kansallisuudesta, etnisestä taustasta, sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta.  (Book of Discipline §§ 160–166). Julkilausuma ei siis tuo varsinaisesti mitään uutta käytäntöä kirkkoomme, vaan sanoittaa sitä hieman eri tavoin.

Vuosikonferenssissa aloite herätti jonkin verran keskustelua ja jopa vastustusta. Se kuitenkin hyväksyttiin äänin 16 puolesta, 4 vastaan ja 4 tyhjää. Äänten jakautuminen ja vuosikonferenssissa käyty keskustelu osoittaa, että elämme erikoista ja hyvin kahtiajakautunutta aikaa. Eräässä puheenvuorossa terotettiinkin sitä, miten kummallisessa ajassa elämme, että tarvitsemme tämänkaltaista lausuntoa.

Vastustavien ja tyhjää äänestävien syistä en voi kertoa, mutta se tuntui oudolta. En usko, että yksikään heistä vastustaa julkilausuman yleistä ajatusta. Siis sitä, että pidämme pahana esimerkiksi fyysistä, henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Oletankin syiden nousevan siitä, miten itse kukin julkilausuman tulkitsee.

Miksi tällainen julkilausuma sitten tarvitaan? Kirkko ja Kaupunki -lehti julkaisi toukokuussa haastattelun (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/suljettu-uskonyhteiso-sitouttaa-ensin-rakkaudella-sitten-paljastuu-totuus-johtajaa-ei-saa-kyseenalaistaa-niskuroitsija-eristetaan-kertoo-anniina-enbuska), jossa kerrottiin Lapissa helluntaiseurakunnan yhteydessä toimineesta opetuslapseuskoulusta, jossa käytettiin niin fyysistä kuin hengellistäkin väkivaltaa. Aina aika-ajoin tulee jopa Suomessa esille tapauksia, miten kirkon työntekijä on käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Jokin aika sitten oli tiedotusvälineissä laajalti esillä lestadiolaisten piirissä tapahtuvasta hengellisestä väkivallasta. Uskontojen uhrien tuen nettisivulla on listattu uskontokuntia (https://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisoista/uskonyhteisot/), joiden piiristä tulevat ihmiset ovat hakeneet apua hengellisen väkivallan vuoksi. Listalla ovat esimerkiksi helluntailaiset, adventistit, Kansanlähetys ja Vapaakirkko. Lista kuvaa hyvin sitä, että emme me kristityt ole vapaita virheistä saati synnistä.

Tarvitsemme siis seurakunnissa muistutusta siitä, että kristillisen elämän tulee olla rakkaudellista ja rakentavaa, ei rikkovaa ja väkivaltaista. Tarvitsemme muistutusta siitä, että uskostamme huolimatta emme ole automaattisesti moraalisesti uskosta osattomia parempia. Tarvitsemme muistutusta myös siitä, että jokaisen kokemukset ovat hänen omiaan ja siksi aitoja ja vakavasti otettavia. Olemme ehkä itse tottuneet tietynlaisiin puhe- ja käytöstapoihin, mutta jostakin uudesta ne voivat tuntua loukkaavilta, vaikka niitä sellaisiksi ei olisi tarkoitettukaan. Tällaisessa tilanteessa vastaus ei ole, että satutetun täytyy muuttua, vaan meidän tulee tarkastella tapojamme ja pyrkiä uudistumaan ja tekemään parannusta.

Monille kristinuskon ulkopuolella oleville kristillisyys näyttäytyy nykyään hyvin rakkaudettomana ja tuomitsevana. Jopa monet uskossa olevat saattavat lähteä seurakunnista, koska heitä ei oteta vastaan. Pastorina olen tavannut tällaisia ihmisiä, jotka jopa pelkäävät tulla seurakuntaan, koska ajattelevat jälleen joutuvansa kuulemaan vain syytöksiä ja tuomiota.

Vuosikonferenssissa esitettiin huoli siitä, että estääkö tämä julkilausuma meitä evankelioimasta ja kertomasta ihmisille heidän synneistään. Ei, vaan päinvastoin. Evankeliumimme ja nuhtelumme tulisi kummuta rakkaudesta ja sen päämääränä tulisi olla se, että nuhtelun kohde ottaa nuhtelun vastaan ja tekee parannuksen. Se ei yleensä onnistu siten, että julistamme vain syytöstä ja tuomiota. Sellainen toimintatapa herättää lähinnä vastustusreaktion, joka ajaa ihmisiä vain kauemmaksi meistä. Siispä, jos et osaa evankelioida tai puhua synnistä niin, että sen kuulevat eivät tule satutetuiksi ja rikotuiksi, niin ehkä sinun on paras olla puhumatta. 

Tähän liittyy myös se, miten mielellämme seurakunnissa sanomme, että meille voi tulla kuka vain. Kaikki ovat tervetulleita. Tämän julkilausuman avulla me näin sanoessamme ilmoitamme, että meille tuleminen on myös turvallista, että haluamme seurakuntaan tulevien kokevan olonsa rakastetuiksi ja turvallisiksi, niin että he voivat kohdata Kristuksen ja kasvaa hänen tuntemisessaan.

Tarvitsemme tätä julkilausumaa myös haastamaan meitä. Se on kuin Jeesus-paita tai kalamerkki auton perässä. Kun kuljemme jokin sellainen merkki näkyvillä, haluamme toivon mukaan käyttäytyä mahdollisimman hyvin, jotta Jeesuksen maine ei meidän tähtemme joudu häpeään. Samoin tämä julkilausuma haastaa meitä olemaan parempia. Olemaan ystävällisempiä ja toiset huomioonottavampia.

Turvallinen seurakunta

Suomen metodistikirkossa noudatamme Raamatusta nousevan kultaisen säännön periaatetta erilaisten näkemysten ja erilaisuuden kohtaamisessa. Tahdomme edistää turvallisuutta siltä pohjalta, että jokainen on kristillisen opin mukaisesti arvokas Jumalan kuva.  Toivotamme kaikki tervetulleiksi kohtaamaan toisiamme.

Kultainen sääntö

”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” 
Matteuksen evankeliumi 7:12

Seurakunnissamme
– kunnioitamme itsemme ja toistemme fyysisiä ja henkisiä rajoja.
– kunnioitamme jokaisen yksityisyyttä ja lähestymme arkoja aiheita hienotunteisesti.
– kunnioitamme jokaisen vakaumusta ja omaa ajattelua myös uskonkysymyksissä silloinkin, kun itse pitäydymme kirkkomme mukaisissa käsityksissä.
– emme hyväksy fyysistä, henkistä tai hengellistä väkivaltaa.
– kiinnitämme huomiota asialliseen kielenkäyttöön.
– kohtaamme jokaisen tuomitsematta ja olemme valmiita oppimaan toisiltamme uutta. 
– tarkastelemme ennakkoluulojamme kriittisesti ja kunnioitamme jokaista ilman yleistäviä tai määritteleviä oletuksia, jotka liittyvät esimerksiksi ulkonäköön, seksuaalisuuteen, sukupuoleen, siviilisäätyyn, kansallisuuteen, etnisyyteen, uskontoon, arvoihin, terveyteen tai toimintakykyyn. 

Jos rasismia, häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua tapahtuu, puutumme siihen.