Suomen metodistikirkon vuosikonferenssi 2022
Koronan vuoksi vuosikonferenssit ovat viime vuosina olleet normaalista poikkeavia. Tänä vuonna kokoonnuttiin Kokemäelle Aittakarin leirikeskukseen 20–22.5. Jokilaakson seurakunnan kutsumana. Korona-ajalle luontevana konferenssi oli hieman typistetty eli perjantaista sunnuntaihin. Tosin pastoraalineuvosto yhdessä pastoriksi opiskelevien sekä kokeella olevien eli pastorin vihkimystä varten opiskelevien pastoreiden tapasi jo torstaina opiskelijoiden päivän tiimoilta.
Vuosikonferenssi on Suomen metodistikirkon vuosikokous ja siksi suuri osa viikonlopusta käytetään istuntoihin. Istunnoissa kirkon pastorit ja diakonit – niin eläkkeellä, virkavapaalla kuin aktiivipalveluksessakin olevat – sekä seurakuntien lähettämät maallikkoedustajat käsittelevät vuosikokousasiat ja päättävät kirkon virallisista asioista.
Tällä kertaa konferenssissa ei ollut kovin paljoa suurta keskustelua aiheuttavia aiheita. Aloitteita oli vain yksi, turvallinen seurakunta -julkilausuma, joka hyväksyttiin. Vaikka kirkon taloustilanne on melko kriittinen, ei sekään herättänyt paljoa keskustelua, vaikka huolta sen vuoksi nähtiinkin. Jonkin verran keskustelua herätti Yhdistynyttä metodistikirkkoa hajoittava kiista ihmisen seksuaalisuudesta. Sitä varten jo vuoden 2020 vuosikonferenssissa perustettiin Tulevaisuustyöryhmä, joka selvittää erilaiset mahdollisuudet Suomen metodistikirkolle kysymyksen suhteen sekä mahdollisuuksien aiheuttamat seuraukset.
Talouden kohdalla käsittelyä nopeutti keväällä järjestetty erillinen kirkolliskokous, jossa määriteltiin askelmerkit, joita kirkkohallitus seuraa. Se tarkoittaa, että Tampereen kiinteistö kirkkorakennuksineen Lapintie neljässä myydään. Kuluvalle vuodelle joudutaan tekemään muitakin sopeuttamistoimia, mikä tarkoittaa sitä, että pastorien normaaleja palkan indeksikorotuksia ei tehdä ja lomarahat muutetaan lomaksi.
Jonkin verran keskustelua herätti kirkkohallituksen strategiatyöryhmän kertomus strategiaehdotuksesta, jota työstämään seurakunnat kutsuttiin. Siinä nähtiin mahdollisuuksia kirkon tulevaisuudessa. Alustavasti strategiatyöryhmä toivoo, että strategiaehdotus voitaisiin hyväksyä jo vuoden 2023 vuosikonferenssissa, mutta se riippuu siitä, miten ehdotuksen käsittely etenee seurakunnissa.
Vuosikonferenssissa tehtiin myös henkilövalintoja. Ehkä suurin vaihdos koskee piirikunnanjohtajan toimea. Jori Brander on toiminut piirikunnanjohtajana täyden kauden. Koska hän ei halunnut jatkokaudelle, piispa nimitti uudeksi piirikunnanjohtajaksi Soile Kasin, joka on toiminut pitkään Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan pastorina Vesivehmaalla. Vastaavasti Jori Brander jatkaa syksyllä Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan pastorina.
Myös kirkkohallitus koki hieman muutoksia. Piirikunnanjohtajaksi siirtyvän Soile Kasin tilalle kirkkohallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Hiltunen. Muutaman vuoden täyttämättä olleena kotimaantyön johtajaksi valittiin Jori Brander. Muut kirkkohallituksen jäsenet ovat Ronja Viitala maallikkojohtaja, Susanna Jerejemeff diakonia, Jukka Hiltunen koulutus, Jori Brander kotimaantyö, Liisa Lehti lapsityö, Marja-Leena Liljeroos lähetystyö, Anni Bäckman maahanmuuttajatyö, Adwoa Brewu nuorisotyö, Veli Loponen viestintä. Kirkkohallitukseen kuuluvat myös piispa sekä piirikunnanjohtaja, mutta heillä ei ole äänioikeutta.
Sunnuntaina vietettiin perinteisesti juhlajumalanpalvelusta, jossa myös tehtiin nauhoitus radiojumalanpalvelusta varten. Radiojumalanpalvelus tulee Ylen 1 -radiokanavalta 31.7. Jumalanpalveluksen päätteeksi piispa luki nimityslistan:
Piirikunnanjohtaja Soile Kasi
Helsinki Veli Loponen ja Freeman Awuah
Jokilaakso nimitetään myöhemmin
Kuopio Elisa Brander
Lahti Jukka Hiltunen
Lappeenranta nimitetään myöhemmin
Oulu Soile Kasi
Pori Maarit Laamanen
Tampere Mika Partanen
Turku Liisa Lehti
Vuoksenlaakso Jori Brander
Nettikirkko Elisa Brander
MC Preachers Pasi Eloranta
Piirikuntaan Esko-Aleksei Jantunen
Lisäksi erityisnimityksinä projekteihin nimitettiin Maarit Laamanen (seurakuntaistutus), Mika Partanen (All together), Jukka Hiltunen (raamattukoulu) ja Jori Brander (Hyvän yhteisö).
Kuvassa vasemmalta oikealle Freeman Awuah, Jukka Hiltunen, Maarit Laamanen, Liisa Lehti, piispa Christian Alsted, Elisa Brander, Veli Loponen, Soile Kasi, Jori Brander, Pirjo Pöllänen, Mika Partanen ja Markku Tuomikorpi. Aktiivipalveluksessa olevista pastoreista kuvasta puuttuu Pasi Eloranta ja Esko-Aleksei Jantunen.