Vietimme menneenä sunnuntaina Vuoksenlaakson metodistikirkolla Sadon ja elämän kiitosjuhlaa! 

Saimme yhdessä kiittää elämän lahjasta kaikkineen, syksyn sadosta ja ruskan väreissä hehkuvasta luonnosta. Tulimme ravituksi Sanan leivällä, ehtoollispöydässä ja herkullisella nyyttikestiaterialla. Ilo yhteydestä korostui eristyksen ajan helpotuttua. Henki, sielu ja ruumis saivat ravintoa yltäkyllin!

Samana päivänä alkoi saarnasarja Jobin kirjasta, kuinka ollakaan. 

Kiitollisuuden ja kärsimyksen välinen kontrasti jäi puhuttelemaan voimakkaasti.

Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta,
jota elinaikanani olen saanut tuntea
Kiitos sulle kirkkahista keväisistä päivistä,
kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.

Kiitos sulle taisteluista, rististäkin Jumalain.
Kiitos myöskin ohdakkeista jotka mua haavoitti.
Kiitos että synneistäni vapahtavi Poikasi.
Kiitos että aina muistat autat mua tuskissain.
Kiitos että tahdot mulle elon antaa iäisen.
Kaikesta oi Herra sulle annan ikikiitoksen.

Lauloimme tätä tuttuakin tutumpää elämän kirjon kattavaa vanhaa hengellistä laulua.  Arvelen, että näin syviä sanoja on saatu kypsytellä runoilijan sadonkorjuussa pitkään ja hartaasti.

Voimmeko me kiittää oman elämämme pimeimmistäkin hetkistä tai ajanjaksoista? 

Joku meistä voi vastata myöntävästi, monikaan ei. Kyyneleitä on vuotanut silloin ja jälkeen päin määrättömästi. Parantamista, korjaamista, eheyttämistä, ennalleenasettamista, anteeksi annettavaa tai saatavaa ja kipeitä tunteita voi olla loputtoman tuntuisesti.

Kun menneen pahan päivän varjo lankeaa yllemme ja uhkaa lannistaa meidät, Jumala tahtoo tulla kipuumme. 

Ties kuinka monennen kerran, yhä uudelleen, kunnes tuskalta on pahin kärki katkennut ja olo askel askeleelta helpottuu.Toivo ja elämä lisääntyy.

”Jumalani Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
oli Vapahtajamme huuto ristillä. 

Joskus se on  myös meidän huutomme.

Jumala katsoo meitä syvän rakkauden ja ymmärryksen katseella kun tuo huuto purkautuu huuliltamme, olemmehan silloin oikeita ja aitoja Hänen edessään. Kerromme, huudamme Hänelle miltä meistä tuntuu, että meidät jätettiin,että Jumalakin jätti. Hän haluaa että vuodatamme sydämemme hänelle, hän ottaa syli avoimena vastaan aivan kaiken, kiitoksemme ja katkeran valituksemme.

Hän sanoo silloin:
”Lapseni, anna tuskasi tulla ulos, minä kuulen sinun äänesi
minä tiedän sinun tunteesi, sinun kipusi
minä olen tässä, sydämessäsi, minä en jätä sinua koskaan.
Minä tiedän miltä sinusta tuntuu, minä olin paikalla kun se tapahtui.”

Jumala hylkäsi Kristuksen, ihan oikeasti.

Se tapahtui, että meillä olisi hänessä elämä ja rauha, että meitä ei hyljätä. 

Vielä Hän lisää :
”Rakkaani, ota vastaan minun parantava rakkauteni,
anna lohdutukseni hoitaa haavasi ja murheesi syvintä sisintäsi myöten.
Sinä olet minun ja minä olen sinun ja tämä rakkaus on totta”.

Sinä riisuit yltäni surupuvun ja vyötit minut ilolla.
Valitukseni muuttui karkeloksi, että sieluni laulaisi sinun kunniaasi eikä vaikenisi.
Herra minun Jumalani, sinua minä kiitän ikuisesti. Ps 30:12,13

Hän ottaa vastaan sinut ja minut rikkoutuneina ja rakastaa meitä eheiksi. 

Jumalan silmissä olemme täysin ehjiä jo nyt, Kristuksessa. Omassa kokemuksessamme eheytyminen on jatkuvaa oman elämämme sadonkorjuuta.

Millainen on sinun elämäsi sadonkorjuu tänä syksynä?

Mistä voit olla kiitollinen, helposti tai painiskelun tuloksena? Mitä haasteita tai murheita olet kohdannut?

Mitä olet oppimassa elämästä ja Jumalan suuruudesta, pyhyydestä, rakkaudesta juuri näiden kokemustesi myötä?

Elämämme kaikki vaiheet ovat Jumalamme tiedossa ja hallussa, kun itsemme olemme saaneet Hänelle jättää. 

Saamme luottaa siihen, varmasti.

Tiina Miinin, Vuoksenlaakson seurakunta