Matkaa, jonka olen kulkenut tähän kirkkomme tehtävään, jossa nyt palvelen, haluan jakaa kanssanne ja samalla olla rohkaisemassa teitä lukijoita, että Jumalalla on meille kaikille oma suunnitelma ja tehtävät. Enkä olisi koskaan uskonut, minkälaisen tien Hän oli minulle valmistanut.

Olin kirkkomme kesäkonferenssissa ensimmäisen kerran 90-luvun alkupuolella Lappeenrannassa. Puhujana oli mm. Raili Pekkarinen, jolla oli päävastuu siihen aikaan kirkkomme ulkolähetystyöstä. Railin puhuessa Intian työstämme Bethel-Missionissa, kummilapsista ja muistakin työmuodoista, innostuin heti ja ajattelin, että tässä haluan olla mukana. Otin kummilapsen ja siitä lähtien olen ollut kummina, lapset vaihtuneet, mutta olen kokenut tämän siunattuna asiana elämässäni. Samassa konferenssissa Jumala antoi selkeän kutsun/näyn että joskus tulen olemaan Intian työstä vastuussa samoin kuin Raili silloin.

Tähän ihmetykseen jäin. Aloin käydä ja palvella srk:n lähetyspiirissä ja myöhemmin myös kirkon lähetysneuvostossa. Vuonna 1997 tehtiin ryhmämatka Intiaan Paavo ja Raili Pekkarisen johdolla ja sinne halusin lähteä. Kun saavuimme yöllä Chennain (entinen Madras) lentokentälle, katselin ympärilleni ja ajattelin, että olin tullut johonkin toiseen “maailmaan”.

Valtava ihmispaljous kaikkialla, todella paljon köyhiä, sairaita ja kerjäläisiä. Hirveä meteli ja haju, joka tuli läheisistä slummeista ja kun katselin taivaalle, kuun sirppi oli “väärinpäin”.

Hirveä ahdistus.

Koin todella pimeyttä, en vain yöllistä vaan se pimeys tuli sisimpääni asti. Kahden viikon matka oli kuitenkin antoisa, kun vähitellen totuin näkemääni, niin erilaiseen kulttuuriin ja kaikkeen mitä siihen liittyi. Sain konkreettisesti nähdä, mitä Suomen metodistikirkon antama tuki oli merkinnyt Chennaissa ja köyhässä Nellipudin kylässä. Sen Jälkeen minulla oli mahdollisuus lähteä useamman kerran Intiaan Paavo Pekkarisen kanssa, jolla oli silloin päävastuu kirkkomme ulkolähetyksestä. Näillä matkoilla sain tutustua lähemmin Bethel-Mission työhön ja ystävystyä johtaja pastori Vijaya Frederickiin ja hänen perheeseensä.

Monet matkat olen sen jälkeen tehnyt Intiaan eri henkilöiden kanssa ja kokenut niissä Jumalan ihmeellistä johdatusta ja nähnyt Hänen tekojaan.

Kun ensimmäisen kerran sain olla jakamassa riisiä leskelle, en unohda tunnetta, jonka koin ojentaessani riisipussin. Näin edessäni hyvin hauraan, sairaan, yllään jokin “vaateriepu” ja paljain jaloin olevan lesken. Hänen silmänsä, josta kyyneleet valuivat, kertoivat kaiken. Hän polvistui jalkojeni juureen, risti kätensä ja näin hän antoi kiitoksen. Olin murtunut nähdessäni tällaista kiitollisuutta. Lesket ja kylän köyhimmät saivat myös syödä “juhla-aterian” siellä vieraillessamme. Sen Jälkeen oli rukoushetki, ja lesket tulivat rukoiltavaksi, ja saimme nähdä, kuinka ihmeellisesti Jumalan rakkaus sai koskettaa ja hoitaa heitä Pyhän Hengen kautta.

Vuosien aikana tulivat monet Nellipudin kyläläiset tutuksi ja sain seurata heidän selviytymistä päivästä toiseen ankeissa ja ankarissakin olosuhteissa. Uskollisten työmme tukijoiden avulla olemme saaneet ruokkia, vaatettaa ja kouluttaa köyhiä ja hädänalaisia ja viedä Evankeliumin valoa ja toivoa pimeyteen ja näin toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä niin Intiassa kuin Vepsässäkin, joka on myös ollut vuosikymmenet lähetyskohteemme.

Olin taas kerran matkalla Intiaan ja aina haluan jotenkin vahvistusta Jumalalta, että olen johdatuksessa, kun avasin lentokoneessa raamatun niin paikka aukeni Jaak. 1:27 “Puhdasta ja tahratonta Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksissaan”. Kun menimme silloin Nellipudin kylälle, toi Vijaya paljon erityisesti orpolapsia, ja kertoi että nämä tarvitsevat kummin ja niin monet saivatkin. Olin johdatuksessa.

Chennain kristillisen koulun oppilaat ovat köyhistä hindu- ja muslimiperheistä ja on ollut ilo nähdä, että heillä on ollut mahdollisuus saada opetusta ja kuulla evankeliumia. Siunattuja hetkiä ovat olleet lasten yhteiset kiitosrukoukset, niin aamulla kuin koulupäivän päättyessä. Bethel-Missionin johtaja pastori Vijaya Frederick, joka oli koko sydämmestään antautunut köyhien ihmisten auttamiseen menehtyi 10.10.20 kello 20.00 . Olin menettänyt rakkaan ystävän, joka monesti Suomessa vieraillessa oli myös minun luonani.

Ennen hänen kuolemaansa näin unen “Olin ulkona ja Vijaya tuli luokseni hymyillen ja toi työn, jonka hän oli tehnyt. Olin niin hämmästynyt, mitä näin ja kysyin, oletko sinä tämän kaiken yksin tehnyt? Hymyillen hän sanoi, että olen. Näin niin pitkän pinon, millä ei loppua näkynyt, vähän yli metrin korkuisen ja yli metrin leveän hyvin pilkottuja puita ja niin hyvässä järjestyksessä ja sitä oli todella paljon. Ihmettelin unessa sitä valtavaa työmäärää ja kuinka hyvin hän oli sen tehnyt, hymyillen hän sen toi minulle”. Uskon, että uni kertoi kaiken Vijayan arvokkaasta tehdystä työstä, johon Jumala oli hänet kutsunut.

Niin vaihtui aikakausi Intiassa ja niin myös Suomessa. Uudet henkilöt ottivat vastuun työstä. Intiassa Vijayan tyttäret ja täällä vaihtui myös Ulkolähetyksen päävastuu minulle, näkyni odotti aikaansa, mutta se toteutui ja uskalsin lähteä tehtävään, johon Jumala oli minua nämä vuodet valmistanut ja vahvistanut. Hänen suunnitelmansa on ylittänyt huikeimmatkin kuvitelmani, ja olen siitä kiitollinen.Olen suostunut antamaan uhrin ja hinnan, mutta se on ollut sen arvoista. Matkani jatkuu, ja tehtävääni teen ainoastaan Jumalan armon ja voiman avulla sen määräajan, mikä on minulle tarkoitettu.

Ulkolähetyksen toimialajohtaja Marja-Leena Liljeroos