Uudet asiat saattavat olla ainakin kaltaisilleni erityisherkille ihmisille luonnostaan pelottavia. Uuden kännykän tai tietokoneen osto pelottaa minua enkä tee sitä ellei minun ole aivan pakko. Lapsena en halunnut koskaan uusia vaatteita, koska tykkäsin samoista, jo minulle tutuiksi tulleista vaatteista. Ne tuntuivat niin sopivilta ja turvallisilta eikä niitä tarvinnut ”ajaa sisään”, jotta ne tuntuisivat juuri minun vaatteiltani. Joskus sitä ihmettelee, että miten ihmeessä sitä on selvinnyt tähän asti elämässä. Uusia asioita on kuitenkin tullut elämääni runsain mitoin, niin kuin meillä kaikilla. 

Käydessäni viitisen vuotta sitten Mestarivalmentaja-valmennusohjelmaa erään toisen kurssilaisen sitaatti teki minuun suuren vaikutuksen. Se on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Muistaakseni hänen isoisänsä oli sanonut hänelle, että ”ympäröi itsesi sinua viisaammilla ihmisillä, niin pärjäät missä vaan.” Jutun ydin ei olekaan se, että itse selviän ja osaan ja pystyn, vaan ydin on siinä, että uskallan olla niin heikko, että tarvitsen apua. Tätä olen ollut ja ehkäpä juuri sen vuoksi elämääni on siunaantunut lahjakkaita, taidollisia, osaavia ja rohkeita ihmisiä, jotka ovat auttaneet minua selviytymään elämästä ja tehtävistäni.

Mitäpä jos heikkous ei olisikaan puute vaan vahvuus? Heikko ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä, vahva pärjää yksinkin. Tiimityöskentelyssä kohtaavat niin ihmisten vahvuudet kuin heikkoudetkin. Työskenneltäessä yhdessä tiimin kanssa joutuu väistämättä kohtaamaan myös oman luonteensa heikkoudet ja kipupisteet. Siksi se varmaankin on ihmiselle niin hankalaa. Helpompi on tehdä ja toimia yksin kuin alkaa työskennellä porukalla. 

Korona-aika on pakottanut seurakuntiamme muuttumaan ja ottamaan digiloikkia uuteen. On ollut hienoa, että asiat, jotka olivat vielä pari vuotta sitten vasta haaveita, ovatkin jo toteutuneet. Näistä yhtenä oli viime syksyn vuosikonferenssiin osallistumisen mahdollistaminen myös zoom-etäyhteydellä sekä tilaisuuksien striimaus. Ne tuntuvat nyt niin luonnollisilta asioilta. Aivan kuin se olisi aina ollutkin mahdollista. Mutta eipä tuo asia meille kovin tuttu ollut vielä pari vuotta sitten, kun vasta haaveilimme tuosta mahdollisuudesta yhdessä konferenssisuunnittelutiimin kanssa. Silloin se tuntui niin haasteelliselta ja liian vaikealta asialta toteuttaa. Sitten löytyikin ihmiset, joille se ei ollut ylivoimaista. Heillä oli intoa ja taitoa, mutta myös halua palvella omilla lahjoillaan.

Tarvitsemme voimaa siihen, että voimme myöntää olevamme heikkoja ja tarvitsevamme toinen toistemme apua. Tarvitsemme nöyryyttä, jotta voimme pyytää apua. Metodistikirkkona resurssimme ovat rajalliset. Joskus yritämme olla suurempi kirkko kuin oikeasti olemmekaan. Mutta sen, mitä me voimme tehdä, me voimme tehdä yhdessä. Meissä on paljon jo esiin tullutta, mutta myös vielä kätkössä olevaa potentiaalia. Kaikkien ei tarvitse tehdä samoja asioita, vaan voimme hyödyntää toinen toistemme lahjoja. Yhdessä voimme tehdä paljon enemmän kuin yksin. 

Kotikaupunkini Kuopio on määritellyt toimintatapansa ytimekkäästi muutamilla sanoilla. Vaikka tämä toimintatapa ei olekaan Raamatun lause, sen sanoma löytyy kyllä myös Raamatun rivien välistä. Haastankin sinut käyttämään aikaasi mietiskelyyn sen parissa. Mitä se voisi tarkoittaa meidän kristittyjen elämässä ja aivan erityisesti Metodistikirkon sisällä? 

Kuopion kaupungin toimintatapa:
”LUPA TEHDÄ TOISIN: Avoimesti. Innostavasti. Yhdessä. Asukkaan parhaaksi.”

Elisa Brander
Vuosikonferenssisuunnittelun toimialajohtaja