Viime vuosina tiedonvälitys ja kommunikonti on ollut paljon esillä. Uutisissa on pohdittu valeuutisten merkitystä ja on syntynyt aivan uusi termikin, vaihtoehtoinen totuus. Monesti olet ehkä kuullut puhuttavan totuuden jälkeisestä ajasta.

Merkittävä syy tälle kaikelle on viestinnän helpottuminen. Sosiaalisen median kautta ja internetissä käytännössä kuka tahansa voi julkaista ja sanoa mitä tahansa. Uutisia ei enää kerro ainoastaan vakiintuneet mediat, vaan monenlaiset tahot, joilla on vaihtelevia tarkoitusperiä. Lisäksi internet on täynnä kommentteja, mielipiteitä ja vaihtoehtoisia näkemyksiä asiaan kuin asiaan. Tänä päivän kuka tahansa voi olla minkä tahansa asiantuntija, ainakin omasta mielestään.

Hyvä esimerkki tästä ovat erilaiset vaivat ja sairaudet, joihin etsitään vastauksia internetistä. Flunssan tai päänsäryn iskiessä kysymme Googlelta, mikä tällä kertaa mahtaisi vastata, vaikka toki lääkäriinkin menemme tarpeen vaatiessa. Tämä on mennyt niin pitkälle, että olen kuullut monien lääkärien toivovan, että ihmiset eivät etsisi vaivoihinsa vastauksia internetistä. Vaikka googlettaminen voi auttaa omaan tiedontarpeeseen, meillä ei kuitenkaan ole tarvittavia tietoja sen arvioimiseen, kuinka oikeaan googletuksemme antamat vastaukset osuvat.

Tämä kaikki on johtanut siihen, että nykyään puhutaan paljon myös medialukutaidon ja lähdekritiikin osaamisesta. Entisaikoina ehkä saatoimme luottaa siihen, jos jokin asia oli painettu lehteen, että se pitää aika hyvin paikkansa. Nykyisin asia ei välttämättä olekaan niin. Internet tasapäistää erilaiset tietolähteet, niin että lukijalta voi hyvinkin hämärtyä se, mikä lähde tarjoaa luotettavaa tietoa ja mikä ei.

Kaikki tämä vaikuttaa myös tietenkin meihin kristittyihin. Ensinnäkin se tuo meille vastuun siinä, mitä otamme vastaan ja miten välitämme sitä eteenpäin. Meidän pitäisi erityisesti opetella medialukutaitoa ja kannattaa luotettavaa tiedonvälitystä. Valitettavan usein moni meistä kristityistäkin on mennyt vaihtoehtomedian ja jopa valemedian mukaan ja näin tullut huomaamattaan tukeneeksi valheita ja vihaa.

Toiseksi se tuo meille vastuun siinä, miten kerromme evankeliumia. Elämme maailmassa, jossa tietoa tulee kaikkialta. Kilpailu eri viestimien välillä on kova ja kova on myös kilpailu eri sanomien välillä. 

Evankeliumin julistamisessa haasteeksi tulee siis ensimmäisenä se, miten sanoman saa välitettyä ihmisille ja miten sen saa erottautumaan kaikesta muusta viestintähälystä.

Tässä entiset keinot eivät ole enää niin tehokkaita. Tutkitusti esimerkiksi evankelioivien traktaattien vaikutus on käytännössä olematon. Ei-kristityt harvoin tulevat myöskään seurakuntien järjestämiin jumalanpalveluksiin saati erityisiin evankelioimistilaisuuksiin. Välttämättä kristillliset tv- ja radiokanavatkaan eivät ei-kristittyjä tavoita.

Tietenkin tehokkain evankelioinnin tapa on ystävystyä uusiin ihmisiin ja henkilökohtaisesti kertoa myös oman uskonelämän kautta Jeesuksesta. Evankeliointimme tulee myös hyödyntää nykyteknologiaa. Erilaiset sosiaalisen median sovellukset ovat useimpien ihmisten arkipäivää ja seurakuntien sekä kristittyjen läsnäolo niissä on hyvä asia.

Korona-pandemia johti siihen, että seurakunnat yhä enemmän alkoivat näyttää jumalanpalveluksia ja muita tilaisuuksia internetissä. Nettipalaveriohjelmilla on alettu toteuttaa pienryhmiä, koulutuksia ja sielunhoitoa. Kaikki nämä edistävät evankeliumin leviämistä.

Toinen haaste evankeliumin julistamisessa on se, miten sitä julistamme. Millaista kieltä käytämme ja mitä sanomme. Uutisissa on viime vuosina ollut paljon esillä Päivi Räsäsen kannanotot seksuaalivähemmistöihin. Ne on otettu yleisesti vastaan hyvin kriittisesti ja jopa kristittyjen parissa niihin suhtaudutaan ainakin jonkin verran ristiriitaisesti.

Syynä ei ole se, että kristityt olisivat välttämättä eri mieltä Päivin kanssa itse asiasta, vaan siitä miten asia tuodaan esille. Jotkut näkevät, että tällainen tapa herättää enemmänkin vastustusta kuin evankeliumin sanoman vastaanottamista.

Tähän liittyy myös se, millaista kieltä käytämme. Kristillisessä elämässä, kuten kaikissa erityisryhmissä, töissä ja harrastuksissa, on omaa ”ammattikieltä”. Kristillistä versiota kutsutaan kaanaan kieleksi. Me seurakunnissa käyvät ymmärrämme sitä vaivatta, mutta ei-kristityt eivät välttämättä ymmärrä sitä lainkaan. Pahimmassa tapauksessa he ymmärtävät sen väärin, mistä on osittain kyse myös Päivi Räsäsen saamassa kritiikissä.

Niinpä, jos haluamme viedä evankeliumia eteenpäin niin, että se otetaan myös vastaan, meidän tulee pyrkiä välittämään sitä niin, että sen kuulijat ymmärtävät sen. Meidän pitää pyrkiä puhumaan tavoilla ja kielellä, mitä kuulijat ymmärtävät. Meidän pitää pyrkiä puhumaan ymmärtäen se kulttuuri ja ympäristö, missä kuulijat elävät.

Jo Paavali ymmärsi tämän. Hän kirjoitti korinttilaisille:

Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla — onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. 1. Kor. 9:20–23

Paavali pyrki aidosti ymmärtämään ihmisiä, joille hän julisti. Hän pyrki julistamaan heille evankeliumin tavalla, jota he ymmärsivät. Näin toimiessaan hän joutui välillä siirtämään sivuun oman juutalaisen identiteettinsä, josta kreikkalaisille pakanoille ei ollut mitään merkitystä.

Evankeliumin julistaminen on haasteellista, mutta se on mahdollista.

Veli Loponen
Suomen metodistikirkon viestintäjohtaja