
Intiatyö
| Toimintamuodot - Lähetystyö |
HISTORIA:
Toiminta alkoi 1980-luvulla, kun eräs suomalainen opiskelija opintomatkallaan tutustui pastori Paul Frederickiin ja hänen vaimoonsa Vijayaan. He olivat kotoisin köyhästä intialaisesta Nellipudin kylästä, joka sijaitsee Andhra Pradeshin osavaltiossa. Suomessa tämä opiskelija, Hans Stigzelius, aloitti avustuskeräyksen kylän lapsille ja samalla kummitoiminta vähävaraisten intialaisten lasten hyväksi alkoi. Pastoripariskunta Vijaya ja Paul Frederick koki elämäntehtäväkseen parantaa lasten koulunkäyntimahdollisuuksia ja sitä kautta myös lasten elinehtoja.
Rouva Vijaya Frederick oli itse lähtöisin köyhistä oloista ja hän oli oppinut ymmärtämään koulutuksen merkityksen. Hän oli perheensä ainoa lapsi ja hänen äitinsä oli jäänyt leskeksi Vijayan ollessa vasta vauva. Äidin veli huolehti perheestä ja Vijaya sai opiskella. Vijaya oli kuullut sanoman Jeesuksesta jo pienenä tyttönä. Hän luki yhä uudelleen Raamatustaan, että hän ei ollut orpo, vaan hänelläkin oli Isä. Kun Frederickit suunnittelivat koulun perustamista köyhille lapsille, Vijayan puoliso kuoli. Nyt hän joutui huutamaan Taivaallisen Isän puoleen jäätyään ilman perheenpäätä kuuden lapsensa kanssa ja jouduttuaan pian asunnottomaksi. Jumala auttoi suomalaisten ystävien kautta perhettä saamaan asunnon. Bethel-oppilaskodin valmistuttua v. 1992 perhe muutti sinne ja Vijaya ryhtyi koulun johtajaksi.
Metodistikirkon työ Intiassa lähti käyntiin isommassa mittakaavassa 1990-luvun alussa Raili ja Paavo Pekkarisen toimesta. Työmuodot lisääntyivät vähitellen ja Pekkariset tekivät useita matkoja Intiaan tutustuen kohteisiin ja solmien tärkeitä kontakteja. Raili Pekkarinen oli Suomen metodistikirkosta se henkilö, joka ensimmäisenä otti yhteyttä leskeksi jääneeseen Vijaya Frederickiin. Intia-työstä tuli erityisesti Paavo Pekkariselle, eläkkeelle siirtymisen jälkeen, uusi elämäntyö, jota hän väsymättä hoiti yllättävään kuolemaansa asti v.2009. Paavo Pekkarinen oli Bethel Mission ry:n puheenjohtaja ja ylläpiti yhteyksiä Intiaan vierailemalla Intiassa vähintään kolme kertaa vuodessa. Kaikki vierailumatkat hän kustansi itse. ”Voihan näinkin eläkepäiviään viettää”, oli hänen kommenttinsa kun häneltä kysyttiin, miten hän kaiken jaksoi ja pystyi hoitamaan.
Metodistikirkon Intiassa tehtävää lähetystyötä varten on oma järjestö, Bethel Mission ry., jonka hallintoneuvostoon kuuluu jäseniä niin luterilaisesta kirkosta kuin metodistikirkosta. Yhdistyksen hallituksen tehtävät ovat tällä hetkellä kokonaan intialaisten hoidossa. Bethel Missionin käytännön toimintaa johtaa pastori Vijaya Frederick. Apulaisjohtajana on toiminut 1.2.2010 lähtien Felvia Shanti (Ph.D.).
TYÖMUODOT INTIASSA:
Toimintakeskus ja koulu
Suomen Metodistikirkko rakennutti 1992 Chennaihin (ent. Madras) toimintakeskuksen. Keskuksen rakennuskuluihin ja toiminnan käynnistämishankkeeseen Suomen Metodistikirkko on saanut Suomen valtiolta kehitysyhteistyömäärärahaa. Keskuksen tarkoituksena on erityisesti koulutuksen kautta auttaa slummilapsia ja heidän perheitään.
Bethel Mission -keskuksessa toimii kristillinen koulu, jossa on 1-2 -vuotinen lastentarha, 1-vuotinen esikoulu sekä peruskoulun luokat 1-6. Peruskoulu on korkeatasoinen, Intian valtion akkreditoima ja noudattaa valtakunnallista opetusohjelmaa. Koulussa on oppilaita tällä hetkellä 65. Koulumaksuja ei ole, mutta lapset hankkivat koulupuvun ja kirjat itse, slummilapsille koulupuku ja kirjat hankitaan yksityisten lahjoitusten avulla. Koulun toiminta rahoitetaan kokonaisuudessaan Suomen Metodistikirkon lähetystyön Suomessa tehtävällä varainhankinnalla.
Toimintakeskuksessa on toiminut aiemmin myös naisten ompelukoulu, jonka avulla yli 2000 naista on saanut itselleen ammatin, mikä Intiassa on naiselle tärkeä asia. Ammatti on köyhissä oloissa eläville naisille lähes ainoa portti parempaan elämään ja mahdollisuus saada asemaansa parannettua. Tällä hetkellä ompelukoulutusta ei ole, mutta tilat ja välineistö ompelukoulutukseen on olemassa.
NELLIPUDIN KYLÄTYÖ
Nellipudi on pieni köyhä kylä Intiassa, n. 700 km Chennaista pohjoiseen. Bethel Missionin toiminnanjohtaja Vijaya Frederick on kotoisin Nellipudista ja Nellipudin kylä on Suomen Metodistikirkon toinen tärkeä kohde Intiassa Chennaissa tehtävän työn ohella. Nellipudin kyläkeskuksena toimii Suomen Metodistikirkon rakennuttama Bethel Missionin talo.
Kummilapsityö
Nellipudissa Suomen Metodistikirkolla on kummilapsitoimintaa, jonka piirissä on tällä hetkellä 135 lasta. Kummien tuki mahdollistaa lapsen koulunkäynnin ja on avustuksena ruokaan ja vaatteisiin. Säännöllinen kuukausiavustus auttaa samalla koko perhettä ja antaa heille toivon. Ilman taloudellista tukea koulunkäynti olisi monelle täysi mahdottomuus.
Täysi kummilapsimaksu on 20 e/kk ja sitä koordinoi Suomen Metodistikirkossa Iris Rajamaa. Kummimaksut perille Intiassa hoitaa Vijaya Frederick. Tälläkin hetkellä jonossa on kymmeniä lapsia odottamassa kummia Suomesta. Tukemalla varattomien lasten koulunkäyntiä voit muuttaa koko perheen tulevaisuuden. Jos et pysty sitoutumaan täyteen kummilapsimaksuun, myös osakannatus on mahdollinen. Kaksi tai kolme henkilöä voi ottaa yhteisen kummilapsen jakamalla kummimaksun.
Maito - ja munaprojekti
Maito/munaprojektissa jaetaan päivittäin Nellipudin kylän pienemmille lapsille lasi maitoa ja kananmuna takaamaan tärkeiden ravintoaineiden saantia. Maito-munaprojektin piirissä on noin 80 lasta, vaikka tarve olisi lähes 200 lapselle. Jakelua varten on rakenteilla keittiö, tällä hetkellä ruoka-apu jaetaan päivittäin Bethel Missionin talon pihassa.
Leskien avustus
Leskien asema Intiassa on vaikea, ehkä yksi heikoimmista. Aviomiehen kuoltua heidän toimeentulonsa on pääasiassa kerjäämisen varassa, jos joutuvat jäämään asumaan yksin. Nellipudissa Suomen Metodistikirkko tekee avustustyötä leskien parissa osallistumalla leskien vaatehankintoihin sekä antamalla ruoka-apua. Kaikista heikoimmassa asemassa oleville leskille tarjotaan ruoka-annos kerran päivässä.
Evankeliointi Humanitäärisen avun ohella Intiassa tehtävä työ on myös evankeliointia. Nellipudiin on juuri saatu Vijaya Frederickin avuksi työntekijä, mikä on mahdollistanut Vijayan panostuksen hengelliseen työhön ja evankelistan tehtävään.
Tilinumero: Suomen Metodistikirkko / Bethel Mission, Intia:
Nordea Helsinki, Fredrikintori, 205818-33537
Seuraavat viitenumerot on käytössä Bethel Mission ry:n erityiskohteita varten:
Suurin tarve viite 5005
Apulaisjohtajan (Felvia Shanti) palkkaus viite 5050
Evankelistan kannatus viite 6004
Leskien tuki viite 7003
Maito- muna projekti viite 8002
Koulun tuki viite 9001
